Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Mentoroinnista

Mentoroinnista

  • tehnyt
Mentoroinnista

Historiaa

 Kreikan mytologiassa Mentor oli Odysseuksen ystävä, joka kasvatti tämän poikaa Telemakhosta sillä aikaa, kun Odysseus oli usean vuoden ajan sotimassa.

Myöhemmin sana mentor muuttui tarkoittamaan neuvonantajaa, uskottua ihmistä. Suomen kielen perussanakirjassa mentori merkitys on (nuoren) ohjaaja, neuvonantaja.

Mentoroinnissa on samoja piirteitä kuin keskiajalta 1800-luvun loppupuolella käytössä olleen ammattikuntalaitoksen mestari-kisälli-oppipoika -järjestelmässä: opitaan tekemällä kokeneemmalta. 

Mentorointi kehittymisen menetelmänä

 Mentorointi

  1. on vuorovaikutteinen menetelmä, jonka avulla siirretään kokemusperäistä tietoa ja osaamista henkilöltä toiselle.
  2. perustuu avoimeen mutta luottamukselliseen keskusteluun, joka kohdistuu mentoroitavan tavoitteelliseen kehittymiseen valitulla osa-alueella.
  3. kuuluu samaan kehittämisen menetelmien joukkoon, johon kuuluu myös konsultointi, coaching, koulutus, sisäinen mentorointi – ja miksei myös tutorointi. 

Mentorointi on vaikuttavuudeltaan ylivoimainen henkilökohtaisen kehittymisen keinoTästä syystä jokaisella menestyvällä johtajalla on tai on ollut henkilökohtainen mentori!

Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen